Mitä uutta Viipurin musiikkielämästä? 

Tieteiden talo, sali 104 (Kirkkokatu 6), lauantaina 8. 9. 2018   klo 10 – 15.30

Viipurin pitkät taloudellisen kasvun vuosikymmenet 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella jättivät jälkensä kulttuuriin ja kaupunkikuvaan. Viipurin musiikkielämä – niin taidemusiikin kuin populaarimusiikin kannalta – voidaan nähdä muistamalla, kuinka moni merkittävä sotienjälkeisen Suomen taiteilija olikaan taustaltaan viipuri-lainen tai viipurilaisten kouluttama. Tai miten sosiaaliset rakenteet kannattelivat musiikkielämän kehitystä porvariston hallitsemassa kaupunkijulkisuudessa, kirkon ja koululaitoksen hallitsemassa kansalaiskasvatuksessa, tai järjestöt aatteellisissa riennoissa. Kasvaneen työväestön musiikkitoiminta, samoin kuin varuskuntakaupungin sotilassoitto, tarjosivat monille väylän musiikkiammattiin, siinä missä varhaiset jatsiyhtyeet ja kaupungin huvielämäkin, operettia ja teatterisoittoa unohtamatta.  VSKS:n 9. Viipuri-tutkimuksen päivä tavoittelee uusia aiheita ja kysymyksenasetteluja eri-ikäisten tutkijoiden näkökulmista.

Ohjelma

10.00  Avaus: VSKS:n esimies Pentti Paavolainen

10.15 Reijo Pajamo: Heinrich Wächter (1818-1881) ja laulunopetuksen uudistus

11.00 Riikka Siltanen: Nuori Richard Faltin ja Viipurin musiikkielämän verkottuminen

11.45  Kahvitauko

12.15  Saijaleena Rantanen: Viipurin vuoden 1908 laulujuhlien kritiikki ja sen seuraukset

13.00 Raine Ampuja:  Viipurin sotilasmusiikki

13.45  Tauko

14.00  Marko Tikka: Jatsikaupunki Viipuri: tanssiorkesterit ja tanssipaikat 1930-luvulla

14.45  Diaspora, yhteenveto ja loppukeskustelu ~ mitä tutkia, missä aineistoja?

15.00  Uudistetun Wiipuri.fi-portaalin avaus; VSKS:n Toimite 20  julkistaminen

15.30  Tilaisuus päättyy

Esitysten tallenteet, abstraktit ja lisää VSKS:n Viipuri-tutkimuksen päivistä: Viipuri-tutkimuksen päivä

Categories: Ajankohtaista