Monikulttuurisuuden myytti? – katsaus III Viipuri-tutkimuksen päivään

Viipuri oli Suomen kansainvälisin kaupunki.

Viipurissa kaikki kielet ja kansanryhmät elivät sovussa keskenään.

Viipuri oli suvaitsevainen ja salliva kaupunki.

Viipuri oli monikulttuurinen yhteiskunta.

Näillä väitteillä avasi Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran esimies Pentti Paavolainen III Viipuri-tutkimuksen päivän. Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran kolmas Viipuri-tutkimuksen päivä käsittelikin ”myyttiä” nimeltä monikulttuurinen Viipuri. Päivän aikana kuljettiin historian kaari 1700-luvulta toiseen maailmansotaan asti. Keskeinen elementti oli kielikulttuurit ja niiden muutokset.

Pieni kertaus Viipurin historiaa: alkuperäisen kauppapaikan kieli lienee ollut varhainen karjalainen kielimuoto. Itämeren alueen kauppakieli oli saksa ja Ruotsin valtakunnan hallintokieli ruotsi. Pietarin perustaminen ja Viipurin ensimmäinen valloitus 1710 muuttivat tilanteen, mutta eivät yksiselitteisesti, sillä tuolloinen Venäjän imperiumi oli monikielinen. Viipurin edistyksellisen koululaitoksen kieleksi tuli kauppiassukujen kieli, saksa. Vaikka Viipurin kuverne­mentti liitettiin muuhun Suomeen 1812, alkoivat kielisuhteet muuttua ruotsinkielen eduksi vasta 1840-luvulla. Pian alkoi kuitenkin suomenkielisen väestön invaasio kasvavan teolli­suuden ja kaupan myötä. Viipurissa oli myös voimakas juutalainen yhteisö sekä tataareja ja Suomessa liikkuva romaniväestökin oli virallisesti kirjattu Viipuriin.

Mutta olivatko väestöryhmien väliset suhteet niin ystävällismielisiä kuin Viipuri-myytti väittää? Kuinka paljon tilanteessa oli keskinäistä kilpailua ja kyräilyä, eristäytymistä ja eristämistä, jopa halvek­suntaa ja vainoa?  Kielet ja etnisyydet olivat aina myös sääty- ja luokkakysymyksiä, uskontokuntien kilpailua ja rinnakkaiseloa, eri elinkeinojen emansipaatiota. Myytin mukaan viipurilainen pärjäsi tarvittaessa kaikilla neljällä kielellä. Entä oliko Viipuri monikulttuurinen vielä Suomen itsenäisyyden kahtena vuosi­kym­menenä?

Edellä mainittuihin kysymyksiin toivat vastauksia ja näkökulmia maan parhailta asiantuntijoilta: historioitsijat professori Yrjö Kaukiainen, dosentti Robert Schweitzer ja akatemiatutkija Pia Einonen käsittelivät teemaa eri kieliryhmien kautta. Viipurin juutalaisyhteisöön loi katsauksen tietokirjailija Jukka Hartikainen ja päivän päätti prof. Matti Klingen katsaus kolmen kaupungin suhteisiin, otsikolla Viipuri – Pietari – Helsinki. Päivän aikana päästiin toteamaan niin saksankielen nopea ja selvä väheneminen autonomian aikana kuin suomalaistumisen nopeus, voimakkuus ja erilaisuus verrattuna muuhun Suomeen. Toisaalta Viipurin juutalaisyhteisön arki ja käytännöllinen suhde valtakulttuuriin mursi usein mystisoitua käsitystä väestöryhmien elämästä.

Päivästä mieleen jäi ristiriitainen mielikuva siitä, että monikulttuurisuus Viipurissa on ilmiönä mielessämme idealisoitunut myytti, samalla kun omana aikanaan monikulttuurisuus oli varsin jokapäiväinen ja arkinen osa todellisuutta. Myyttien purkaminen kaipaa tuekseen tutkimustietoa. Viipuri-tutkimuksen päivä tarjosi osaltaan tällaista kaivattua tietoa, mutta näistä teemoista löytyisi vielä vaikka kuinka paljon tutkittavaa. Esitelmien pohjalta julkaistaan keväällä 2013 “Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran Toimitteita 17 – Monikulttuurisuuden aika Viipurissa“. Sitä ennen voitte tutustua aiheeseen esitelmien abstraktien kautta.

Tämän katsauksen kokosi Liisi Huhtalan, satu Grünthalin ja Pentti Paavolaisen avustuksella Sanna Supponen.